Miksi haluan blogata?

Saturday, April 22, 2017


Jos joku ei vielä tiennyt, kirjoitin blogia myös vuosina 2010-2014. Blogin nimi vaihtui muutaman kerran, mutta bloggaaminen oli mulle rakasta hommaa. Valokuvaaminen on aina kiinnostanut mua ja muutenkin innostun aina kun saan tehdä jotain visuaalista. Työkiireiden sekä muutamien henkilökohtaisten syiden takia päädyin siihen, ettei ollut enää oikea aika kirjoittaa blogia. Tavallaan harmittaa, että lopetin. Toisaalta olen tyytyväinen, sillä nyt ryhtyessäni tähän nyt, tiedän mitä se vaatii.


Suurin syy tämän blogin aloittamiseen on halu kertoa ihmisille, millaista meidän elämämme on lätkäkauden aikana, kun jääkiekko vie suurimman osan ajasta. Olemme asuneet kaksi viimeistä kautta Saksassa ja olen huomannut, että ystävieni ja perheeni on ollut vaikeaa ymmärtää millaista elämämme todellisuudessa on. Nyt kausi on ohi ja seuraava alkaa taas kesän jälkeen, mutten kuitenkaan halua sulkea blogia tuoksi aikaa, joten jaan täällä myös kesäistä elämäämme sekä muuta minulle rakasta. Eikä lätkä meidän elämästämme häviä, vaikka kausi ei olisi käynnissä. Blogi tulee siis kesän jälkeen pyörimään hieman enemmän lätkän parissa!

Tänään on Indiedaysin Inspiration päivä sekä iltagaala ja olen mielettömän innoissani! Tämä on ensimmäinen kerta kun osallistun blogitapahtumaan ja on selvää, että bloggaaminen on nykyään täysin eri levelillä kuin ensimmäisen blogini aikoina. Luvassa fiiliksiä tapahtumista pitkin päivää instagramin puolella @elahblog.


YHTEISTÖ: Instagramin puolella pyörineen Caseapp-lahjakorttiarvonnan voittajaksi selvisi @ilonakorsoff ! Mulla on teille myös alekoodi, jolla saatte alennusta Caseappin nettikaupasta, josta löytyy mm. iPhone kuoria sekä näitä kuvissa näkyviä ihania tietokoneiden tarrakuoria, jotka muuten suojaavat erinomaisesti naarmuilta (tai mun tapauksessani peittävät jo syntyneet naarmut). Koodi on 'JANINAK20' ja pääset selailemaan valikoimaa Caseapp.fi nettisivuille tästä.

You Might Also Like

1 comments

  1. Joka kerta, kun futiskausi loppuu, menen ihan sekaisin mun blogi-identiteetin kanssa enkä tiedä mistä postaisin :D Kun on juuri totuttanut ihmiset siihen, että blogissa on lähinnä pelkkää futista, miten sen jälkeen voi järkyttää yleisöä postaamalla yhtäkkiä jotain tyttöhömppää? :D Tän talven aikana olen kyllä ollut enenmän sinut sen kanssa, että on futista ja stä tyttöhömppää sekaisin :)

    ReplyDelete

Like on Facebook